Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään.

Kipu. 

Piiskaaminen.

Pureminen, raapiminen.

Ihon lävistäminen, viillot, hakkaaminen.

Kipu.

Kipu on asia, johon mulla on erittäin monimuotoinen suhde. 

Mä rakastan kipua, sen tuottamista ja vastaanottamista. Tässä tekstissä mä käsittelen kipua masokistin näkökulmasta ja kerron syitä minkä takia haluan vastaanottaa kipua.

Mä olen masokisti. Mä saan nautintoa (oikeanlaisesta) kivusta. Mä olen seksuaalinen masokisti. Mä kiihotun kivusta ja saan siitä seksuaalista nautintoa. Saan kivusta myös ei-seksuaalista nautintoa, eikä esimerkiksi piiskattavana oleminen ole mulle aina seksuaalista.

Mä käytän myös kivun vastaanottamista stressin ja ahdistuksen purkamiseen. Kipu rentouttaa mua ja saan purettua siihen stressin ja ahdistuksen, joka kuormittaa mua arkielämässä. Rakastan sitä oloa kun kipusession jälkeen olo on rento, väsynyt ja voin vaan leijua hattarakuplassa. Kipusession jälkeen nautin myös hellästä kosketuksesta eri tavalla. Kipusession jälkeen on ihanaa kun toinen hipsuttaa sun niskaa tai ottaa muuten lähelleen. 

Mä rakastan haastaa itseäni sekä etsiä omia rajojani. Joten mulle kivun vastaanottaminen on myös keino haastaa itseään ja kokeilla omia rajoja. On palkitsevaa kun huomaa kestävänsä kipua pidempään kuin ennen, kun ei sanokaan turvasanaa 95. iskun kohdalla, vaan vasta 100. iskun kohdalla. 

Kivun vastaanottaminen voi olla mulle myös keino näyttää alistumiseni. Mä olen oikeasti karkkikauppamasokisti, joka tykkää vaan tietynlaisesta kivusta. Mä vihaan esimerkiksi ärsyttävää pintakipua, jota vastaanotan pääosin vain silloin kun olen alisteisessa asemassa.

Mä myös rakastan jälkiä, joita mun kehoon jää kivun vastaanottamisesta. Arpia, naarmuja, mustelmia. Mä koen itseni vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi kun mun kropassa on jälkiä. Ne muistuttaa mua siitä että mä olen vahva.

"Beat me black and blue, every wound will shape me, every scar will build my throne." - Bring Me the Horizon : Throne